Sunday, October 21, 2012

Torkkupeitto intarsianeuleena




Peitto nurjalta puolelta

90-luvun puolivälissä, kun olin hurahtanut neulomiseen Kaffe Fassettin innoittamana, rupesin suunnittelemaan todella vaativaa työtä, kymmenistä väreistä koostuvaa torkkupeitettä. Vaikka kirjoneuleessa olisi kymmenittäin värejä, se valmistuu Fassett-tekniikalla lähes normaalia kirjoneulevauhtia, sillä työssä on yhtä aikaa vain kaksi, kolme kerää. Mutta tähän peittoon halusin erivärisiä suorakaiteita (todennäköisesti Kaffe Fassettin ja Zoe Huntin "Neuleita"-kirjan sivulla 31 olevan, jämälangoista valmistetun ruutuneuleen inspiroimana) ja vielä sillä tavalla, että samassa rivissä ei koskaan olisi kahta samanväristä suorakaidetta - intarsia oli siis ainoa vaihtoehto.

Suunnittelin peiton, jonka reunuksen värit olisivat vaaleanpunainen ja vaaleanvihreä ja keskuksessa samat värit toistuisivat tummempina ja murrettuina. Innokkaana ja hurmaavien väriyhdistelmien hullaannuttamana ryhdyin työhön. Nopeasti huomasin, että olin pulassa toisiinsa sotkeutuvien kerien kanssa (en raaskinut noudattaa ohjetta pätkiä langat lyhyemmiksi, sillä solmimisessa lankaa menee kuitenkin aina hukkaan...), ja myös muutaman kymmenen langanpään päätteleminen (Fassett-tekniikassahan langanpäät neulotaan piiloon saman tien, mikä on kyllä paljon mukavampi vaihtoehto kuin työläs pujottelu viimeistelyvaiheessa; inhoan viimeistelyä muutenkin!) kuuden kerroksen välein läkähdytti minut. Jotain oli tehtävä, tai en saisi peittoa ikinä valmiiksi. Päätin muuttaa suunnitelmaa sen verran, että keskiosaan tulisi kolmen suorakaiteen korkuisia ruutuja, niin että ainakin langanpäiden päättelyä olisi vähemmän. Se ratkaisu saattoi olla lopputuloksen kannalta jopa eduksi!

Siitä huolimatta työ jäi lopulta vuosikausiksi lojumaan kaapin pohjalle. Tuli ero ja muutto ja toinen muutto... Välillä neuleharrastuskin unohtui moneksi vuodeksi, vaikka sekä toinen toistaan houkuttelevammat langat että kesken olevat projektit kulkivat mukana muutoissa. Vuosi sitten, kun Hely ja Heidi saivat kutsun lapsuudenystävänsä talvihäihin ja häälahjaa pohdittiin, muistin torkkupeiton tekeleen, jota siinä vaiheessa oli neulottuna ehkä nelisenkymmentä senttiä ja johon en ollut koskenutkaan suunnilleen viiteentoista vuoteen... Koska muutenkin olen viime vuosina pyrkinyt saamaan päätökseen eri puolilla piileskelevät keskeneräiset käsityöprojektit, kaivoin sen esille ja ryhdyin jättiläisurakkaan. Osan alkuperäisistä langoista olin jo käyttänyt muihin töihin, mutta täydensin valikoimaa uusilla langoilla - tähän työhön sai upotettua pienetkin langanloput. Tiesin joutuvani todella koville, jos mielisin saada peiton ajoissa valmiiksi, mutta kesken jäänyt kunnianhimoinen käsityö oli vaivannut mielen taustalla kauan, ja tarvitsin tämän motivaation selvitäkseni haasteesta.

Kun peite oli mielestäni tarpeeksi iso, jäljellä oli vielä nurjalle puolelle ommeltavan käänteen neulominen. Alkuperäiseen suunnitelmaan ei kuulunut peitteen vuorittaminen, eikä peiton nurja puoli minusta ollut epäsiisti, vaikka siellä näkyikin tuhansia pieniä langanpäitä. Loppujen lopuksi kuitenkin ompelin peitteeseen vuorin sävyyn sopivasta violetista neuloksesta, jota vuosia aiemmin olin löytänyt kirpputorilta. Ompelin vuorin reunat käänteiden alle piiloon ja kiinnitin vuorin päälliseen vielä ruutujen kulmista parilla pistolla; langanpäät jätin koristeiksi näkyviin.







En ole saanut nuorelta parilta häälahjasta palautetta, joten en tiedä, miten se otettiin vastaan... Heidän toivelistassaan nimittäin oli Arabian astioita ja muuta, johon meillä ei ollut varaa - itse tehty lahja ei vaatinut sentinkään investointia, kun kaikkea oli varastossa, ja vain työtunteja täytyi uhrata! En kylläkään luule enää koskaan tarttuvani tällaiseen urakkaan...

Friday, October 12, 2012

Neulepusero 40-luvun ohjeella

Virkkaus- ja neuletyöt -lehden vuoden 1942 syysnumerossa oli näin hurmaava pusero, saksalainen malli - en kerta kaikkiaan voinut vastustaa 40-luvun charmia korostettuine olkapäineen:


Niinpä siitä vain kokeilemaan, vaikka kuviointitekniikka oli minulle täysin uusi! Ohjeessa oli hieman epäselvyyttä - ilmeisesti pari sanaa oli pudonnut pois - enkä ole varma, teinkö kuvion loppujen lopuksikaan aivan oikealla tavalla, mutta siitä tuli kuitenkin riittävästi mallin kaltainen. Valitsin langat, jotka mielestäni sointuivat yhteen; viimeinkin pääsin käyttämään ametistinväristä angoralankaa, jonka olin ostanut 90-luvulla alennusmyynnistä! Näin hillittyjä kuvioita ja väriyhdistelmiä en yleensä ole harrastanut, mutta kieltämättä ne lisäävät tyylikkyyden vaikutelmaa...

Tein mallitilkun ja sovelsin silmukkamäärän sen mukaan. Jossain vaiheessa huomasin, että taustaväri loppuisi kesken, joten tein pikaisen suunnitelman muutoksen ja käytin takakappaleen yläosaan sekä hihoihin luumun/munakoison väristä. Raidat hihoihin lisäsin omasta päästäni liittääkseni eriväriset hihat paremmin kokonaisuuteen, ja alkuperäisen ohjeen yksivärisen takakappaleen sijaan tein selkäpuolesta etupuolen tapaan kuvioraitaisen. Korkea, tiivis kaula-aukko ei sovi minulle, koska olen rintava, joten muotoilin yksinkertaisen V-aukon.

Kokeilin erilaisia vintage-nappeja ja valitsin lopulta yksinkertaiset, pienet, puolipallon muotoiset mustat napit. Vyötäröresorin kohdalle sisäpuolelle ompelin kuminauhan tueksi, jotta vyötärö istuisi tiiviisti. Malli vaatisi ehdottomasti olkatoppaukset, mutta minun olisi pitänyt ottaa se huomioon ja varata hiukan lisää pituutta vyötäröstä ylöspäin; nytkin vyötärö tahtoo nousta, ja olkatoppaukset nostaisivat sitä väkisin. Tarkoitukseni on kutoa yksinkertainen, 40-luvun tyylinen, luumunpunainen puolihame, jonka vyötäröön puseron voisi yhdistää sisäpuolelle ommeltavilla napeilla - hameen paino estäisi puseroa nousemasta. Itse asiassa olen aloittanut hameen jo aikoja sitten, mutta on tavattoman puuduttavaa neuloa yksiväristä tummaa punaista pienillä puikoilla, joten projekti on venynyt ja venynyt. Siitä toiste lisää...

Tässä oma sovellukseni vanhasta mallista, yrityksen ja erehdyksen kautta valmistunut ja siksi ylpeyden aihe:




Thursday, October 4, 2012

Outo otus

Mikähän tämä oikein on? Heidi on sen ommellut, ja hänelle tyypillistä ovat lukemattomat pienet yksityiskohdat, kirjailut, pikkuruisten helmien lisääminen kirjailuihin jne. Otuksen korkeus on 11 cm. Materiaalit löytyivät kotoa tilkkukorista ja nappirasiasta.Toinen puoli on kuin maatuska, toisella puolella on outo fantasiaolento isoine hampaineen ja eriparisine silmineen pikkuinen maatuska kainalossaan. Olen tätä käyttänyt kirjoituspöytämaskottina ja paperipainona.



Wednesday, August 29, 2012

Lasten pikku käsitöitä ja askarteluja

Vilhon aikaansaannoksia en täällä ole vielä esitellytkään. Pari vuotta sitten Vilho letitti narusta pitkänpitkän palmikon ja ompeli sen pannunaluseksi, jonka Heidi sitten sai lahjaksi:


Tässä puolestaan kynnet, jotka Hely taiteili minulle Heidin ylioppilasjuhlia varten, yhteensointuviksi petroolinsinisen jakkupukuni kanssa (kuvattu siinä vaiheessa, kun kynnet olivat päässeet jo vähän kulumaan):


Violan ja Vilin klapeista askartelemia pölkkyukkoja; kasvonpiirteet on veistetty puukolla ja vaatteet leikattu vanhoista t-paidoista:


Tämän mukinlämmittimen Hely kutoi minulle jo pari vuotta sitten, mutta koristeeksi aiotut napit jäivät ompelematta, ja sain hiljattain ommelluksi sen itse loppuun (en muuten suosittele mukinlämmittimeen ihan näin pörröistä lankaa, sillä karvoja tahtoo olla suussa ja juoman seassa):


MAAILMAN HERKULLISIN KARPPIKAAKAO

2½ dl täysmaitoa
reilusti kermaa
kukkurainen jälkiruokalusikallinen tummaa kaakaojauhetta
ripaus steviaa
(kanelia)
(pala tummaa suklaata, vähintään 70-prosenttista)

Sekoita mukin pohjalla ensin kaakaojauhe ja stevia, lisää sitten kermaa ja sekoita tasaiseksi velliksi. Kuumenna maito ja kaada päälle. Lisää halutessasi kermavaahtoa, kanelia ja pala tummaa suklaata. Jäähdytä tarvittaessa kermalla.



Violan ompelema kangaskassi, johon hän halusi lisätä koristeeksi huovasta pääkallon ja sääriluut (huom. kullanväriset helmisilmät!) sekä rauhanmerkin.

Tuesday, August 21, 2012

"Taikatakki"


Ensimmäisen lapsenlapsen pitäisi syntyä päivänä minä hyvänsä, ja se sai minut alkukesästä kaivamaan esiin joskus aloitetun lapsen villatakin tekeleen. Tämä on sitä tyyppiä virkattuja villatakkeja, jota eniten harrastan: täysin suorista kappaleista ja usein pykäraitaisena, tässä tapauksessa kuvio on muuntunut ruuduksi. Vartalo-osa on virkattu yhtenä kappaleena ja hihat suoraan siihen kiinni, jolloin vastenmielistä ommeltavaa jäi ainoastaan olkapäät ja hihojen alasaumat (kuviota on vaikeampi hallita, jos virkkaa ympäri-ympäri). Kaulus syntyy, kun taittaa neliskulmaisten etukappaleiden kulmat alas ja virkkaa niiden ja kaula-aukon ympärille useita kerroksia.

Nopeampaa ja helpompaa ei voisi olla! Ja jälleen tuli käyttöä lukemattomille langanlopuille. Kehittelin tämän pikamallin alun perin myyntiä ajatellen, mutta yhtään kappaletta en ole myynyt... Toistaiseksi kaikki villatakit ovat menneet omille lapsille ja lähisukuun. Yksi muunnelma mallista on Heidin pitkä villatakki (ks. tekstiä 25. 12. 2011), ja samaan tyyliin on tehty myös Violan virkattu asu (ks. 22. 5. 2012). Seuraava projekti on pientä korvausta vastaan joululahjaksi tilattu takki vävypojan isoäidille - sävyiksi tulee pehmeitä, murrettuja punaisia, ruskeita, vihreitä ja violetteja.

Vauvan villatakista mieheni kommentti oli, että "se ei ole yhtään pojan värinen" - emme nimittäin tiedä etukäteen syntyvän lapsen sukupuolta, ja nutun täytyy tietenkin olla sellainen, että se sopii niin tytölle kuin pojalle. Omasta puolestani en koskaan ole erotellut lapsia "värikoodein" enkä pysty sellaista ymmärtämään; niin vauvojen kuin isompien lasten vaatteet ovat olleet enimmäkseen perittyjä, ja lapset ovat saaneet luvan pitää sitä, mitä on tarjolla ollut. Leikki-ikäisiä ja sitä isompia poikia en nyt toki ole pukenut suorastaan röyhelöihin (en kyllä kieltänytkään, ja Vili halusikin yhteen aikaan kulkea mekossa), mutta muuten en ole varonut tiettyjä värejä tai "tyttömäisiä" kuvioita, ellei lapsi itse ole niitä vastustanut. Minusta iloiset, kauniit värit sopivat kaikille lapsille!

Heidiä, syntyvän lapsen äitiä, olen pitänyt hyvinkin ennakkoluulottomana, ja hämmästyin melkoisesti, kun näyttäessäni hänelle keskentekoista takkia (siinä vaiheessa valmiina oli vartalo-osa punaisine ja vaaleanpunaisine sävyineen, helmassa turkoosi reunus) hän kommentoi, että pojalle se ehkä olisi "hiukan tyttömäinen"... Olin ja olen todella ällistynyt!!! Ainakaan minulta hän ei ole tuollaisia asenteita omaksunut, se on varma! No, lisäsin vähän turkoosia hihoihin - en tiedä, auttaako se asiaa. Lähetin eilen Heidille kuvan sähköpostitse, jotta hän voisi arvioida, käykö nuttu hänen mielestään (tai ehkä paremminkin hänen miehensä ja tämän sukulaisten mielestä?) myös pojalle. Ja voihan syntyvä lapsi olla tyttökin!

Tämä villatakki ei oikeastaan ole varsinainen vauvannuttu, vaan vähän isomman lapsen, ehkä noin vuoden ikäisen, kokoa. Olin nimittäin säästänyt Heidiä varten häntä odottaessani neulottamani nutut, joten aivan pieni takki olisi ollut tarpeeton (ja todellakin, luitte oikein: NEULOTTAMANI - siihen aikaan en vielä harrastanut neulomista, ja ajatus vauvannutun kutomisesta tuntui ylivoimaiselta, mutta onneksi minulla oli käsistään taitava työkaveri, joka neuloi nutun ostamistani alpakkasekoitelangoista ja lahjaksi toisen, puuvillaisen).

Thursday, June 21, 2012

Keppihevosia ja ompelua

Violalla on jo muutaman vuoden ollut keppihevosinnostus, jonka ansiosta on syntynyt suorastaan hevoslauma! Tässä on osa tallin hevosista. Viola sai aikanaan kuvassa oikeanpuolimmaisena näkyvän keppihevosen lahjaksi - sinisilmäinen Jatta on minun, Heidin ja Helyn yhteistyötä. Toinen vasemmalta on minun virkkaamani, Violan toiveesta valmiisiin suitsiin sopivaksi. Tämänkin jälkeen on syntynyt jo uusia heppoja, ja kesän ajan keppihevosten talli on leikkimökissä.



Hely puolestaan on löytänyt Eurokankaan jäännöspalalaatikot! Muutamalla eurolla saa kankaan, josta etenkin äitipuolen saumurilla syntyy vaate nopeasti. Uusimpia "oman ompeluverstaan" tuotteita ovat kuvan housut, vai pitäisikö sanoa housuhame? Malli on vähän sovelluttu versio Suuren Käsityölehden kaavasta.


Helyn käsitöiden pitää valmistua äkkiä, ennen kuin innostus hiipuu. Näiden housujen lahkeet on vain saumurilla huoliteltu. Vyötäröllä on joustava, kaksinkertainen pala, mistä saimme idean samantapaisista äitiyshousuista Heidille. Sittemmin äitiyshousut tosiaan valmistuivatkin; toivottavasti saan niistäkin kuvan tänne!